Lukuvuosisuunnittelua 2013-2016: ryhmäkurssit ja ilmiöt

Yleissivistävän koulutuksen uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön syksystä 2016 alkaen, kolmen lukuvuoden kuluttua siis. Otavan Opistossa ajateltiin, että nyt onkin oiva tilaisuus tehdä kolmivuotissuunnitelmaa, miettiä, mitä vielä ehtii ja haluaa opettaa vanhojen ops:ien mukaan. Samalla seuraavien vuosien lv-suunnitteluaikaa vapautuu ops-työhön, samoin tämä mahdollistaa pitkäjänteisemmän opintojen suunnittelun myös opiskelijoille.

Ilmiöpohjainen opetussuunnitelma rakentuu viiden "todellisuuden kehän" varaan. Tässä rungossa kullakin kehällä on omat tavoitteensa mutta samalla kaikki kehät liittyvät yhteen niitä läpäisevien teemojen avulla. Läpäisevät teemat, tulevaisuudessa tarvittava osaaminen, liittyvät muun muassa vuorovaikutustaitoihin, teknologian ja kommunikointivälineiden hyödyntämiseen sekä oman elämänsuunnitelman ja henkilökohtaisten projektien laatimiseen. Kehät tavoitelauseineen ovat (1) Minä: Ulottuvuuteen sisältyy itsetuntemukseen ja elämänhallintaan liittyviä teemoja sekä metakognitiivisia taitoja, välineitä, joiden kautta minä on suhteessa ympäristöönsä, (2) Yhteisö ja yhteiskunta: Minä saa tukea sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen sekä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja vaikuttamiseen, ja oppii vuorovaikutukseen liittyviä taitoja, (3) Kulttuuri: Minä hahmottaa suhdettaan omaan kulttuuritaustaansa ja -identiteettiinsä sekä kunnioittaa kulttuurien monimuotoisuutta, (4) Luonto ja ympäristö: Minä rakentaa omaa luontosuhdettaan ja oppii ympäristövaikuttamiseen liittyviä taitoja sekä (5) Todellisuuden rakenne: Eri tieteen- ja taiteenalojen tuottama tieto ohjaa minän maailmankuvan muodostamista. Peruskäsitteistöjen ja teoreettisen tiedon ymmärtäminen tukee tiedonrakentelua. (Lue Ilmiöpohjaisen oppimisen ops- ja kompetenssipohjasta)

Opiskelijat, opettajat ja yhteistyökumppanit olivat mukana valitsemassa tulevan kolmivuotisen ilmiöitä. Bremenin Übersee Museumissa maailmaa tarkastellaan seitsemän kaikkia ihmisiä koskettavan ilmiön näkökulmasta, myös nämä ilmiöt sijoitettiin lukuvuosirunkoihin. Ehdotusten perusteella otsikot ja niiden yhdistelmät sijoitettiin tulevien vuosien ilmiökehille, samalla vuosille hahmoteltiin lukuvuositeemat. Lukuvuositeemat näkyvät lukiokoulutuksen lisäksi myös Otavan Opiston muussa toiminnassa. (Lue Ilmiötoiveista ja Bremen-ilmiöiden sijoittumisesta lv-runkoihin sekä Lukuvuositeemoista)

Lukion opetussuunnitelman yleinen osa on yhtenä taustana kehäajattelussa, oppiainekohtainen osa puolestaan on purettu ilmiöittäin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ops on luettu värittäen läpi siten, että kunkin kurssin tietylle ilmiökehälle painottuvat tavoitteet ja sisällöt on merkitty samalla värillä. Tämän jälkeen "värikkäät" kurssit on listattu ilmiöiden alle siten, että kukin kurssi sijoittuu ainakin kahdelle kehälle, ja opettajat pääsevät laatimaan kurssitarjotinta oppiaineryhmittäin. Siihen, miten kurssit sijoittuvat kurssitarjottimelle vaikuttaa ilmiöyhteyksien lisäksi myös kurssien mielekäs suoritusjärjestys. Samalla on mahdollista miettiä ja suunnitella kiinnostavia oppiaineyhteyksiä, niitä elementtejä, joita itse ilmiöiden toteutusvaiheessa tullaan sitten kokeilemaan. (Lue 2013-2016 ryhmäkurssi- ja ilmiösuunnittelusta ja viime kevään työvaiheista)

Kuluva lukuvuosi on ensimmäinen, jota toteutetaan tällaisen suunnittelun avulla. Seuraavien kolmen lukuvuoden ryhmäkurssirungot ja ilmiöyhteydet rakentuvat parhaillaan. Ensi lukuvuoden suhteen toiveena on kehittää edelleen sitä prosessin, miten samaan aikaan pyörivien kurssien opettajista muotoutuisi kulloisenkin ilmiön moniaineinen opetiimi. Ja miten tämä tiimi laajenisi moniaineisesta vielä monialaiseksi, koulun ulkopuolelle, yhteistyökumppaneiden kanssa molemminpuoliseksi ja autenttiseksi oppimisympäristöksi. Tervetuloa kommentoimaan ja jalostamaan ideoita!

Tiina Airaksinen
verkkopedagogi, Otavan Opiston opetussuunnitelmat-yksikön vetäjä
tiina.airaksinen@otavanopisto.fi

Tältä se sivusta seuraten näyttää

Kun pääsee aitiopaikalta seuraamaan opetuksen ammattilaisten työtä heidän ideoidessaan ja suunnitellessaan toteutuksia ilmiöpohjaisiin opintokokonaisuuksiin, voi vain ihailla sitä tarmoa ja actionia, jolla idean siemenistä kasvatetaan kokonainen oppimispelto.

Monille ennakkoluulottomasti mukaan lähteneille opettajille ajatus ilmiöpohjaisuudesta on uusi. Kouluissa on toki maailman sivu toteutettu erilaisia projekteja ja teemapäiviä, joista suurimmalle osalle kuitenkin on ominaista pitkälle valmiiksi suunniteltu runko: työpajat sisältöineen tässä, nimi listaan var så god, ja pajatuotoksena synnytämme seinätaulun muidenkin ihmeteltäväksi. 

Toimikkaassa ajatellaan toisin. Tässä teille aihe – miten tätä lähdettäisiin toteuttamaan, mitä erityistä asiaa tämän teeman alla haluaisit ihmetellä enemmän? Tämä lienee ollut ilmiöopettajien ensimmäinen haaste vastattavaksi: miten ilmiön toteutusta suunnitellaan niin, että siihen jää riittävästi tilaa oppijan omien ratkaisujen tekemiseen?

Kun hankkeessa mukana olevat ilmiöt esittelivät suunnitelmiaan toisilleen, jäi mieleeni yhden ryhmän esitys: ensin esiteltiin mitä oli suunniteltu – kovasti näytti perinteiseltä projektilta. Esitys jatkui opettajan toteamuksella  ”ja sitten me tajusimme, että emmehän me voi tätä näin valmiiksi suunnitella” ja meille esiteltiin täysin erilaisesta lähtökohdasta alkava suunnitelma, jossa ilmiön tutkimiselle jätettiin oppijalle runsaasti mahdollisuuksia edetä omalla tavallaan.

On ollut hämmentävää seurata kuinka monenlaisia toteutusmalleja on syntynyt. Jossakin ilmiötä on lähdetty toteuttamaan suoraan opetuksen sisällä painotetuin teemoin (työskentely jatkuu kurssien jälkeen opiskelijan omana tutkimuksena jostakin kiinnostavasta näkökulmasta), jossakin ilmiötä kuljetetaan mukana lähes koko lukuvuosi, yhdessä koulussa ilmiölle on perustettu oma lukiokurssi ja toisessa ilmiöön keskitytään intensiivisesti muutaman päivän ajan. Keskeistä kaikille toteutuksille on, että eri aineiden opettajat ovat saaneet hypätä toistensa tonteille ja ovat etsineet aineiden sisältöjen välisiä yhtymäkohtia, lähteneet toisin sanoen ennakkoluulottomasti integroimaan aineiden sisältöjä. Vuoropuhelua koulun johdon suuntaan on myös käytävä, sillä jäykkiin koulun rakenteisiin on pystyttävä sovittamaan ilmiöt, joita suunniteltaessa kiellettiin miettimästä koulupäivän mahdollisesti asettamia reunaehtoja.

Miltä ilmiötoteutus tällä hetkellä sivusta seuraten näyttää? On hyvä, että suunnitteluun käytettiin aikaa jo keväällä suunnitelmallisesti ja ohjatusti. Kun koulutyö elokuussa pyörähti käyntiin, ovat kaikki kouluvuoden tehtävät jälleen hoidettavana. Koulukierroksella olen saanut kuulla, että suunnittelu on hyvällä mallilla, joissakin toteutusta on jo aloiteltukin. Mutta aika on kortilla ja jos suunnitelmat eivät olisi tulleet jo tehdyiksi, uskallan veikata, että emme tulisi näkemään niin laadukkaita ilmiötoteutuksia kuin mitä nyt on tulossa. Vieläkin vaarana on, että arki houkuttelee menemään yli siitä missä aita on matalin, mutta eivätköhän nämä ammattilaiset hoida homman kunnialla kotiin.

Lukuvuonna 2012-2013 Hämeenlinnan yläkouluissa ja lukioissa tutkitaan seuraavia ilmiöitä:  GoKulttuuri, Vesi monessa mukana, Törmäyksiä ja kohtaamisia, Ruoka –nyt!, Terve nuori!, Valtaamo, Ihan pimee, Lasi ja Kestävä kehitys.

Pikadeittailua opetussuunnitelman kanssa

Voisiko olla kuivakampaa aihetta aktiivisen oppimisen ideointiin kuin opetussuunnitelman tavaaminen? No, ehkä eräät meistä saavat innoitetta asiakirjoistakin (kuten tämän jutun kirjoittaja). Toimikkaan ensimmäiseen kutomopäivään suunnittelimme joka tapauksessa vähän erilainen menetelmän opsin käsittelyyn.

Olimme ennakkoon pyytäneet osallistujia varaamaan mukaansa oman oppiaineensa opsin. Monistimme yleisen osan aihekokonaisuudet kaikille. Juttu alkoi siten, että jokainen sai keltaisen ja punaisen lapun. Keltaiselle piti kirjoittaa yksi oman oppiaineen ops-tavoite, jonka haluaisi toteuttaa omassa projektissaan. Punaiselle lapulle piti poimia aihekokonaisuuksista samaten yksi tavoitelause, jonka haluaisi viedä käytäntöön. Tavoitteiden poimintaan annettiin aikaa 10 minuuttia.

Kuvassa Anna-Kaisa Kultima ohjeistaa opiskelijajoukkoa pikadeittikierrokselle ( TaY 11.1.12).

Osallistujajoukko jaettiin seuraavaksi kahteen. Kakkoset lähetettiin hetkeksi huoneen toiseen päähän ja ykköset saivat järjestää kaksi tuolia vastakkain, toisen itselleen, toisen pikadeittikaverille. Tässä kohdalla olisi pitänyt napakammin määrätä siirtämään myös pöytiä niin, että tuoleista olisi tullut selkeä kehä. Nyt tuoliparit muodostivat ameeban, joka aiheutti pikadeittivaiheessa pientä siirtymäsekoilua.

Pikadeitti eteni niin, että ykköset hakivat jokainen parin ja istuivat vapaaseen tuoliin. Ohjeena oli esitellä oman valinnan mukaan jompi kumpi opsin tavoitelause (omasta oppiaineesta tai aihekokonaisuuksista) ja kertoa lyhyesti, miksi sen valitsi. Molempien piti tehdä tämä esittely ja annetussa niukassa ajassa, kahdessa minuutissa, piti vielä tavoitella yhteistä ideointia molempien esittämistä tavoitteista. Kahden minuutin välein vaihdettiin paria. Lopuksi jokaista pyydettiin tekemään muistiinpanot niistä ideoista ja ajatuksista, joita pikadeittikierros herätti.

Palautteissa monet olivat kokeneet tämän menetelmän hyvin myönteisesti. Saipa jopa yksi ryhmä pikadeittikierroksella idean omaan ilmiöönsä.

Pikadeittiä voi soveltaa hyvin moniin tilanteisiin. Vastakkaisten tuolien sijaan deittikierros voidaan toteuttaa myös seisten, jolloin ykköset ja kakkoset käyvät joko riveihin tai ympyrään. Ajanottaja ohjeistaa kiertosuunnan. Koko kierrosta ei välttämättä tarvitse käydä ympäri, jos aika ei riitä.

Pikadeitin pedagoginen juoni pyrkii kolmeen tavoitteeseen:

1. Jokaisen on verbalisoitava oma ajatuksensa tai ideansa niin, että toinen ymmärtää sen. Kun joutuu sähäkkään tahtiin useita kertoja esittelemään oman juttunsa, se juttu kirkastuu itsellekin uudella tavalla ja toisten reaktiot myös avaavat omaa ajatusmaailmaa.
2. Kun joutuu kuuntelemaan toisten ajatuksia, ideoita tai poimintoja samasta kohteesta, saa tuntumaa siihen, miten muut ajattelevat, miten sama kohde avautuu eri ihmisille hyvinkin moninaisella tavalla (tässä tapauksessa aihekokonaisuudet oli kaikille yhteinen kohde).
3. Yhteinen ideointi, vaikka se jäisi hyvinkin lyhyeksi, virittää ideointiin. Asioita voi yhdistellä, niille voi etsiä yhteistä nimittäjää, niiden välisiä ristiriitoja voi lähestyä luovalla tavalla.

Itse tutustuin pikadeittimetodiin suunnittelumenetelmänä Tampereen yliopiston opinnoissani, Anna-Kaisa Kultiman pelisuunnittelutyöpajassa. Kokemus oli kaikessa sähäkkyydessään mieliinpainuva. Pikadeitti pakottaa jokaisen puhumaan. Toisilleen tutemattomat joutuvat hetkeksi juttelemaan. Ympärillä on valtava äänten surina. Kukaan ei kykene kuuntelemaan vieruskaverien juttelua. Nopea rytmi pitää valppauden yllä. Toisen puhuessa voi rentoutua kuuntelemaan, omalla vuorolla voi alussa jänskättää, miten tämän juttuni nyt pikapikaa kerronkaan. Kerta kerralta oman jutun kertomiseen syntyy rutiini ja oma juttu tulee uudella lailla läheiseksi.

Suosittelen lämpimästi soveltamaan pikadeittiä lasten ja nuorten kanssa luokkaopetuksessa!