On niin turvallista pysyä omassa luokkahuoneessa. Opettajanpöytä on tutulla paikallaan, istumajärjestys löytyy kansiosta, tietokonekin toimii. Minähän tiedän tämän asian ja opetan sen opiskelijoille. Vai onko näin? Olisiko joskus – tai useinkin - kokeiltava jotain uutta, nähtävä asioita uusin silmin, koettava? Tähän historian ja yhteiskuntaopin sekä äidinkielen yhteistyökurssi Valtaamo antoi jälleen kerran mahdollisuuden. Olemme tehneet historianopettaja Aulikin kanssa ennenkin yhteistyötä ja järjestäneet yhdessä kurssin, mutta nyt näkökulma oli toinen, valta.
Kurssilla oli äidinkielen opettajan kannalta monia hienoja
hetkiä. Tutustuimme toukokuisena lauantaina valtaan draaman keinoin. Pääsimme
tutustumaan valtaan myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta, kun kävimme
eduskunnassa ja Iisakki Kiemunkia kuulemassa. Ehkä elävimmin mieleen on jäänyt
hetki Raatihuoneen edessä vierailun jälkeen, iltapäivällä puoli viiden maissa.
Tuntui, että tulevilla nuorilla vaikuttajilla ei ollut kiire minnekään, vaan keskustelua
olisi voinut jatkaa vieläkin. Tietysti toivoisin, että näin kävisi
oppitunneillanikin, mutta harvemmin niin käy. Bussi lähtee, seuraava tunti
odottaa, harrastuksetkin vaativat osansa. Sekin on totta, mutta ehkä koulun
ulkopuolelle lähteminen olisi terveellistä useammin.
Äidinkielen opetuksen kannalta havahduin taas näkemään sen, minkä kyllä tiedän mutta usein unohdan: kaikki liittyy kaikkeen, lopulta oppiaineita ei olekaan, äidinkieli on mukana kaikkialla. Kieli on osa yhteiskuntaa, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Miksi näitä selviöitä pitää sanoa, ihmettelee ehkä joku nyt, mutta kyllä niitä pitää välillä sanoa ja kokea. Juuri tähän kokemiseen Valtaamo on antanut mahdollisuuden.
Kurssin pitäminen ei tietysti ollut pelkästään helppoa
kaiken muun kiireen keskellä. Piti sovitella aikatauluja, kun vierailuja ja
muuta ohjelmaa ei voinut laittaa yhdelle ja samalle koodille. Opettajien piti
täyttää muutamiakin lappusia ja ihmetellä välillä asioita. Mutta kyllä kurssin
pitäminen oli sen vaivan arvoista, ehdottomasti. Kurssilla oli kyse
oivaltamisesta ja oppimisesta, ei opettamisesta. Opettajakin oppi koko ajan ja
varsinkin jälkikäteen, kuten usein käy. Opiskelijat olivat aktiivisia ja
kiinnostuneita. Yhteistyö toisen aineen opettajan kanssa oli jälleen kerran hauskaa
ja mielenkiintoista.
