3.12.2012

Nomadiohjaaja kiertää ilmiökouluilla

Olen käynyt Hämeenlinnan alueen ilmiökouluilla kolmena päivänä marraskuussa viikoilla 45 ja 46. Sovitut tapaamiset kirjataan ja päivitetään wikiin.

 

6.11.2012 klo 9.00-11.00


Kävin tiistaina aamupäivällä 6.11. Hämeenlinnan Yhteiskoululla opettajanhuoneen yhteydessä olevassa neuvottelutilassa Anu Vartiaisen ja Anne Vilkunan kanssa Ihan Pimee -ilmiötä läpi. Yllätyksekseni ja ensimmäistä kertaa näillä ilmiökäynneillä ilmiöopettajat Anu ja Anne kirjautuivat sisään tietokoneille heti tapaamisen alussa. Meillä oli käytössä wlan-yhteys. Kävimme läpi, kuinka blogikirjoitukset tehdään hankkeen blogiin ja miten valokuvia käsitellään ja muokataan sekä hieman ohjelmistojen hallintaa omalla koneella. Anulla ja Annella oli tulossa seuraavana päivänä ilmiön suunnittelupäivä. Tästä suunnittelupäivästä he kirjoittivatkin oman blogikirjoituksen. Ihan Pimee -ilmiö oli tarkoitus toteuttaa joulukuussa 2012, mutta se on nyt siirtynyt ensi vuoden puolelle. Ilmiöstä on tehty mainosjuliste koulun seinälle ja oppilaat pääsevät ilmiöön mukaan ilmoittautumalla koulun seinällä olevalle listalle. Keskustelimme livestreamauksesta, josta löytää lisätietoa mm. Striimaus.fi -sivulta. Ihan Pimee -ilmiön kohdalla ajatuksena olisi saada joku kuvaamaan vajaan 10 minuutin matkaa näytöslavalle. Ilmiössä toteutaan mm. muotinäytös näytöslavalla koululla. Keskustelimme oppilaiden osallistamisesta verkon käyttöön ja ilmiön näkyväksi tekemiseen. Kävimme erilaisia vaihtoehtoja läpi, kuten Facebook, Picasa, blogi, Instagram, Flickr jne. Kävimme läpi tekijänoikeusasioita, cc-lisenssejä, digitaalista jalanjälkeä ja verkossa käyttäytymisen 10 kultaista sääntöä. Tapaamisen lopulla Anu ja Anne innostuivat Bambuserista, joten teimme pari demoa. Kirjoitin tapaamisen asiat talteen wikiin.

 

6.11.2012 klo 11.00-11.40


Seuraavaksi tapasin Hämeenlinnan Yhteiskoululla opettajanhuoneen yhteydessä olevassa neuvottelutilassa Sari Sinkko-Mäkisen ilmiöstä GoKulttuuri. Tämän ilmiön toteutus on tulossa kevään 4. jaksossa eli maalis-toukokuussa 2013. Kävimme pikaisesti läpi toivottavia ilmiön kuvaustapoja, kuten valokuvat, videot, tekstit (esim. blogissa), paikkatiedot ja mahdollisesti livestreamaus. Kävimme myös hankkeen blogia läpi ja sovimme, että luodaan tarvittavat gmail-sähköpostiosoitteet ensi kerralla tavattaessa. Kirjasin tärkeimmät asiat wikiin talteen. Molemmista HYKin vierailuista on kuvia täällä.

 

8.11.2012 klo 8.00-11.00


Ajelin torstaina aamusta 8.11. toiselle käynnille Hakkalan koululle TerveNuori-ilmiön pariin. Tällä kertaa pääsin ohjauksessa tositoimiin, sillä meille oli varattu tietokoneluokka. Maarit Holmin, Kati Heinosen ja Suvi Tuomaisen kanssa duuniluokan oppilaat ja erityisopetuksen pienryhmän oppilaat tulivat työpajatyöskentelyyn. Klo 8.05-10.45 kävimme yhdessä läpi sosiaalisen median hyödyntämistä hankkeen näkyväksi tekemisessä. Duuniluokka tutustui ensin Facebookiin ja erityisopetuksen pienryhmä blogiin. Tein parhaani ohjatessani lähes kahtakymmentä oppilasta yhtäaikaa samassa tilassa kahdesta eri aiheesta. Puolessavälissä vaihdoimme aiheet toisinpäin. Perustimme yhdessä oppilaiden kanssa Facebook-sivun TerveNuori ja blogipohjan nimellä TerveNuori. Työskentely yläkoululaisten kanssa oli virkistävän erilaista. Tilanteet vaihtelivat laidasta laitaan. Huumori auttoi paljon nuoren kanssa toimiessa. Muutosvastarintaakin oli havaittavissa. Kenenkään ei ollut pakko tehdä sellaista, mitä ei halunnut tai mihin omat vanhemmat eivät olleet antaneet lupaa. Suurinosa työskenteli ihan innoissaan. Aika vaan loppui kesken. Pääsimme vasta alkuun ja vain perusasioita palveluiden rekisteröitymisvaiheessa käytyä läpi. Varsinaiseen sisällöntuotantoon liittyviin asioihin emme ehtineet. Valokuvaamiseen tuntui olevan muutamilla innostusta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan tämän ilmiön tuloksia ja tuotoksia. Tehokkaan ja vauhdikkaan aamupäivän tapaamisesta kirjasin pari kohtaa ylös wikiin talteen.

 

8.11.2012 klo 12.00-13.30


Aamupäivän ohjauksen jälkeen kävin Hämeenlinnan keskustassa taskulounaalla Katleena Kortesuon kanssa. Nämä taskulounaat ovat rentoja omakustanteisia lounastapaamisia, jotka sovitaan yleensä Twitterissä. Kuka tahansa voi kirjoittaa Twitter-viestiin #taskulounas ja tiedot ravintolasta ja ajasta. Tässä kyseisen tapaamisen kutsu Twitterissä:

Olen järjestänyt taskulounaita Tampereella, Hämeenlinnassa ja Helsingissä usean vuoden ajan ja aina niihin on tullut vähintään kaksi osallistujaa, jolloin taskulounaan idea on toteutunut, kun ei tarvitse syödä yksin. Parhaimmillaan osallistujia on ollut yli 20. Suosittelen tätä epätavallista keinoa saada lounasseuraa ja tutustua uusiin ihmisiin sekä oppia uutta!

 

8.11.2012 klo 14.00-16.00


Taskulounaan jälkeen siirryin Kaurialan koululle Kestävä kehitys -ilmiön pariin. Paikalla rehtorin huoneessa tapaamisessa olivat rehtori Pekka Sauros sekä ilmiöopettajat Markku Tuominen ja Kaija Wihersaari. Katsoimme yhdessä läppäriltäni hankkeen verkkopaikat. Loimme Pekalle gmail-sähköpostitunnukset ja sen myötä Pekka sai hankeblogiin kirjoittajan tunnukset. Koulun opettajakunnan kanssa on keskustelut ilmiöstä aloitettu jo keväällä 2012. Oppilaiden kanssa aloitetaan tammikuussa 2013 ja varsinainen ilmiön toteutus kestää kevään 2013. Kestävän kehityksen ilmiötä on ajateltu esiteltävän esim. kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle oppilasryhmän toimesta sekä paikallislehtiin, esim. Hämeen Sanomat. Joku tuotos on tulossa kaikilta ryhmiltä, ideoina ovat esim. näytelmä (esityspaikkana vanhainkoti, alakoulu, oman koulun sali vai mikä paikka ja kuinka monta näytöstä), aloite, esine, roskisten tuunaus, taidetta, runoutta, musiikkia - koululla halutaan kuitenkin, että oppilaat tekevät suunnittelun, eikä sitä anneta heille valmiina. Koululla on oma ympäristöohjelma, joka on varsin massiivinen projekti, mukana 167 oppilasta tällä hetkellä. Jokainen opettaja voi miettiä oppilasryhmien kanssa, millaisten tahojen kanssa tehdään yhteistyötä. Yhteistyötahoja voivat olla esim. pankit tai kierrätyskeskus. Verkkoon näkyväksi laitettavia vaihtoehtoja ovat Facebook-sivu, Facebook-ryhmä, livestreamausvideo ja blogi. Kaikille ilmiökouluille olisi mukavaa saada yhteinen kokoontuminen ja tuloksien läpikäynti. Kerroin ITK-päiville jätetyistä ehdotelmista sekä tulevasta ensi vuoden syksyn tapahtumasta. Pohdimme myös sitä, että kuinka tuloksia tuodaan julki. Tehdäänkö se kouluittain vai yhdessä? Tätä asiaa voin jatkaa suunnitellen muun hankeväen kanssa.

 

14.11.2012 klo 15.00-17.00


Keskiviikkona 14.11. vierailin uudestaan Hämeenlinnan Yhteiskoululla opettajanhuoneen yhteydessä olevassa neuvottelutilassa ilmiöopettaja Sari Sinkko-Mäkisen luona ilmiöstä GoKulttuuri. Tällä kertaa mukana olivat myös ilmiöopettajat Hanna Martikainen ja Johanna Loukaskorpi.

Kävimme yhdessä läpi hankkeen wikin ja blogin. Ilmiöopettajat miettivät, kuinka oppilaat saadaan mukaan ilmiöön sekä käyttämään sosiaalista mediaa suunnittelussa ja toteutuksessa. Kävimme esimerkkejä läpi muista ilmiöistä. Mietimme tietoturva-asioita sekä avoimuutta. Loimme Sarille gmail-sähköpostitunnukset.  Hanna aloitti Bambuser-tilin ja kuvasi ensimmäisen demovideon.

Loimme Sarille ja Hannalle omat Facebook-profiilit uusilla gmail-osoitteilla. Teemme näin testauksen, että voimmeko pitää Facebook-profiilit rajattuina. Sari ja Hanna kirjautuivat Facebookiin sellaisilla henkilötiedoilla, että sukunimiä ei ole kirjoitettu kokonaan. Keskustelimme myös Dropboxista. Kirjasin tapaamisesta muistiinpanot wikiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti