15.3.2012

Nomadiopettaja astuu apuun

Ilmiöpohjaisen oppimisen toteutuksissa yhdistetään oppiaineita ja lisäksi sulautetaan vuorovaikutteista teknologiaa eri tavoin oppimisprosessiin. Toteutuksia rakennetaan opettajatiimeissä. Yhdessä tekeminen ja yhteisöllinen tiedonrakenteluprosessi kuuluvat läheisesti ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Keskeisenä tavoitteena on luoda tilaa oppijan toimijuudelle, mihin hankkeen nimi, Toiminnallisen ja aktiivisen oppimisen mallit, viittaa.

Työstämis- ja toteutusvaiheissa etsitään luontevia ja toimivia tapoja tukea suunnittelua, jossa teknologian mahdollisuuksia käytetään rikkaalla tavalla hyväksi. Suunnittelu- ja erityisesti käynnistysvaiheen aikana piloteissa on tarvetta teknis-pedagogiseen apuun. Tätä työllistävintä vaihetta varten Toimikkaan toteutussuunnitelmaan on lisätty apuopettaja, joka on saanut nimekseen nomadiopettaja.

Nomadiudella viitataan siihen, että kyseinen henkilö kiertää kaikissa hankekouluissa. Nomadiopettaja on tarpeen mukaan rooliltaan vertaisopettaja, mentori, teknispedagoginen tukihenkilö ja avustaja. Hänen tehtävänsä on vähentää uuden menetelmän ensitoteutukseen liittyvää työtaakkaa.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin tämän, sillä linkki ei toiminut. Alla toimiva kommentti...

      Poista